Eläinsivut
Mus musculus
Kolme pientä hiirityttöä hankittiin elokuussa 2009 eläinkaupasta. Kaksi niistä oli tummemman ruskeita ja yksi lähes valkoinen. Tummatkin hiiret pystyi onneksi erottamaan toisistaan vatsapuolen perusteella. Tummat hiiret saivat nimikseen Mökö ja Luru, vaaleasta puolestaan tuli Viimapää.
Vaikka kaikki kolme olivat alkuun vähän arkoja, niin Viimapää erottui heti joukosta kaikkein aktiivisimpana yksilönä. Muiden nökättäessä mieluummin paikallaan tai haistellessa varovasti lähiympäristöä paineli Viimapää jo ympäri asuntoaan.
Arkuus karisi onkun verran karissut hiirten tottuessa uuteen paikkaansa, mutta Viimapää oli edelleen aktiivisin kaikista. Sen näki myös kaikkein useimmin juoksemassa juoksupyörässä. Kaikki hiiritytöt olivat oikein kilttejä eivätkä yrittäneet purra vaikka ne otettiin kiinnikin.
Hiiret syövät hyvin vaihtelevaa ruokaa. Jyväsekoituksista valitaan sellaisia joissa on paljon pieniä jyviä, mutta isommatkin menevät välillä. Hiirelle tarjotaan myös vihanneksia ja kuivia leivänkannikoita välillä.
Hiiri asuttaa 56 litraista vanhaa akvaariota jossa on verkosta tehty katto. Pohjamateriaalina on purua ja olkea. Sisustuksena on mökki piilopaikaksi, juoksupyörä, pahvirullia jyrsittäväksi ja katosta roikkuva juomapullo.
Tammikuussa 2010 Mökö jouduttiin lopettamaan sen vatsaan ilmestyneen ison kasvaimen vuoksi. Heinäkuussa 2010 myös Viimapäälle oli muodostunut iso kasvain, ja sekin lopetettiin. Nyt jäljellä on vain Luru.
|
Luokka: Mammalia (nisäkkäät)
Lahko: Rodentia (jyrsijät)
Ala-lahko: Sciurognathi (Oravanleukaiset jyrsijät)
Heimo: Muridae
Alaheimo: Murinae (Hiiret ja rotat)
Laji: Mus musculus
Nimi: Kotihiiri
Koko: Vartalo noin 7-10 cm
Luonne: Utelias mutta varovainen
Ravinto: Kaikkiruokainen
Levinneisyys: Kaikki muut paitsi napaseudut
Ympäristö: Metsät ja ruohostot
|
 

Luru.

Luru lähikuvassa.
- Sivun alkuun -
|